PERJANTAI 21.7.
Kansainvälistä uraa tekevä Blind Channel on Oulussa vuonna 2013 perustettu yhtye, joka määrittelee musiikkityylinsä violent popiksi. Kansainvälistä keikkailua ja fanikuntaa jo aiemmin kerryttänyt yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen edustaessaan Suomea vuoden 2021 Euroviisuissa kappaleella ”Dark Side”, sijoittuen kuudenneksi.
Kokoonpano kahmi peräti kuusi palkintoa vuoden 2022 Emma -gaalassa ja on julkaissut yhteensä neljä albumia, joista viimeisimpänä Lifestyles of the Sick & Dangerous kesällä 2022.