Scandinavian Music Group – Vauhtiajot 2023

Scandinavian Music Group

PERJANTAI 21.7.

Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana SMG on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä.

 

SMG:n tuorein albumi “Ikuinen ystävä” ilmestyi elokuussa 2022.

”Ikuinen ystävä on neljän vuoden työn ja neljännesvuosisadan ystävyyden tulos. Pitkän julkaisutauon aikana levy eli odotuksissamme monenmuotoisena, mutta lopulta jäljelle jäi kaiken turhan karsimisen jälkeen lämpö. Sanoitusten ytimessä on kokemus yhteydestä toisiin”, yhtye kertoo.

 

Levyn tematiikka vei yhtyeen vaihteeksi monta askelta kohti akustisempaa ilmaisua. Valmiiden pop-rakenteiden sijaan monet levyn kappaleet seuraavat unenomaisempia siirtymiä.

Ikuinen ystävä -albumi on yhtyeen albumitrilogian viimeinen osa. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat levyt Terminal 2 (2014) ja Baabel (2015).

 

 

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä
Tietosuojakäytäntö ›